Yli kymmenen vuotta sitten Hymyssä kerrottiin naisesta, joka oli eristäytynyt täysin kotiinsa. Hänellä ei ollut ketään, jonka kanssa puhua, saati tavata kasvotusten. Hän pyysi naapuria tuomaan ruokakassin ovelle, koska ulos lähteminen oli hänelle mahdotonta.
Rouva kärsi valtavasti yksinäisyydestä. Hän halusi kuitenkin kertoa tarinansa lukijoille. Tavatessaan Hymyn toimittajan ja kuvaajan rouva oli pukeutunut valkoisiin vaatteisiin. Näin mahdolliset tahrat tai lika näkyisivät, mikäli sellaista vaatteisiin tarttuisi käynnin aikana. Kättely ei tietenkään sopinut, ja rouva sanoi tietävänsä, että vierailun jälkeen hän makaisi pari viikkoa kauhuissaan lattialla.
Tämä rouva kärsi harvinaisen vakavasta emetofobiasta, oksennuskammosta. Emetofobia luokitellaan ahdistushäiriöksi, ja sen oireet voivat olla lieviäkin. Emetofobialla tarkoitetaan kuitenkin kohtuutonta ja järjenvastaista oksentamisen pelkoa. Henkilö voi pelätä omaa oksentamistaan, muiden oksentamista tai oksentamista muiden nähden. Silloin menettää kontrollin muiden edessä.
”Usein sairastunut haluaa antaa itsestään hillityn ja kontrolloidun kuvan. Siksi oksentamiseen liittyy paljon häpeää,” sanoo psykologi, valtiotieteen maisteri ja kognitiivinen yksilöpsykoterapeutti Kirsti Nordin.
Toiset pelkäävät eniten pahoinvointia, toisille pelottavimpia ovat oksentamisen äänet, oksennuksen haju tai itse oksennuksen näkeminen. Jotkut pelkäävät kaikkea oksentamiseen liittyvää. Emetofobia voi kummuta lapsuuden mahataudeista tai traumaattisesta kokemuksesta. Hymyn artikkelin rouva epäili traumatisoituneen lapsuudessaan jouduttuaan näkemään isänsä oksentelevan. Nordin ei ota kantaa kyseiseen tapaukseen.
”On mahdollista, että trauma johtaa emetofobiaan. On olemassa myös familiaarista emetofobiaa. Silloin lapsi oppii vanhemmiltaan, että ahdistukseen tai muuhun pahaan tilanteeseen reagoidaan vaikkapa kakomalla ja vessaan vetäytymällä. Lapsi voi sairastua myös kokiessaan syyllisyyttä”, Nordin toteaa.
Ei ollutkaan kuolemaksi
Usein emetofobia helpottaa, kun vähä vähältä kohtaa ahdistusta aiheuttavan tilanteen. Parhaassa tapauksessa oksentamisen jälkeen huomaa, että ei se ollutkaan kuolemaksi. Tästä on kertonut some-tilillään huippu-urheilija, aitajuoksija Nooralotta Neziri. Hän on kertonut nuorempana jopa pelänneensä eniten maailmassa oksentamista. Vaikka oksentaminen ymmärrettävästi aiheuttaa hänelle edelleen epämukavaa oloa, hän ei kuitenkaan enää reagoi epämukaviin tilanteisiin oksennuksen tunteella.
”Yleensä emetofobia lievenee, kun huomaa selvinneensä kammoamastaan tilanteesta”, Nordin toteaa.
Emetofobiaan voi saada apua terapiasta. Silloin sairastunut usein aluksi kertoo kärsivänsä yleisesti ahdistuksesta, mutta laajempaa syytä hän ei tunnista oireenmuodostukseensa. Ahdistus on kuin iso möhkäle, jota terapeutti alkaa purkaa osiin. Emetofobiaan liittyvä pakko-oireajattelu, oksennusfantasiat, koetaan häpeällisiksi ja niistä vaietaan.
”Eihän kukaan halua kertoa ajattelevansa pakonomaisesti oksentamiseen liittyviä asioita tai tilanteita. Olisi tavallaan salonkikelpoisempaa kärsiä masennuksesta tai jostain muusta ahdistuksesta. Oksennus on sairastuneen mielestä ällöttävää, ja on inhottavaa ajatella sitä. Ikävää on tietenkin myös puhua siitä”, Nordin havainnollistaa terapian alkutilannetta.
Kontrollointia ja välttelyä
Emetofoobikko pyrkii vastaamaan traumaan tai turvattomuuden tunteeseen kontrolloimalla elämäänsä, mikä johtaa välttämiskäyttäytymiseen. On varsin yleistä ja normaalia pelätä sairastuvansa vatsatautiin, kun omat häät tai pitkä lentomatka on edessä. Silloin voi luonnollisesti välttää paikkoja tai tilanteita, joissa voisi sairastua.
”Kun välttely ja ylimitoitetut turvatoimet alkavat rajoittaa elämää, on kyseessä emetofobia.”
Emetofoobikko välttelee tilanteita ja asioita, jotka voivat aiheuttaa oksentamista. Hän ei esimerkiksi uskalla käyttää alkoholia tai mennä ravintolaan, jossa muut juovat. Huvipuistotkin ovat hänelle vaarallisia paikkoja. Bussissa tai luentosalissa emetofoobikko valitsee istumapaikan läheltä ovea siltä varalta, että hän alkaa voida pahoin tai joku muu oksentaa.
”Todennäköisyys tähän on hyvin pieni, mutta se on olemassa”, Nordin sanoo.
Vatsatautiepidemioiden aikaan emetofoobikko on usein tavallistakin ahdistuneempi, ja jos joku lähipiirissä sairastuu vatsatautiin, foobikko saattaa tartunnan pelossa paastota päiväkausia ja vältellä kyseistä henkilöä pitkään. Emetofoobikko voi kokea toimivansa hyvin fiksusti ja hallitsevansa tilanteen välttämällä kaikkea, johon voi liittyä vaara sairastua. Todellisuudessa turvakäyttäytyminen ylläpitää oiretta.
”Hän kokee selviävänsä sairastumatta kaikkien bakteerien keskellä oman fiksuutensa ja kontrollinsa ansiosta. Surullista on se, että samalla hänen elämästään poistuvat tavalliset, mukavat asiat”, Nordin sanoo.
Turha häpeä pois
Alkaessaan purkaa sairastuneen elämää terapeutti pyrkii selvittämään alkusyyn. Milloin kontrollin tarve syntyi? Mitä silloin tapahtui? Mitä sairastunut pohjimmiltaan pelkää? Millaisia kiintymyssuhteita hänellä on?
”Terapeutti alkaa purkaa juurisyytä ja murtaa jäykkää ajattelua. Mikä aiheuttaa ylivireyskäyttäytymisen? Miksi asiakas tarkkailee ja kontrolloi? Sairastuneen ajatukset ajautuvat automaattisesti samaa rataa, ihan kuin vesi valuu ränniin”, Nordin vertaa.
Terapiasta saa avun myös emetofobiaan liittyvään turhaan häpeään. Joskus tilanne on edennyt niin pitkälle, että toipuminen on hyvin vaikeaa, mutta välillä emetofoobikko saa avun nopeastikin. Kun pelkotila on voitettu, sairastunut saattaa jopa nauraa hyväntahtoisesti aiemmalle käyttäytymiselleen.
”On hyvin vapauttavaa päästä irti elämää raskauttavasta ja rajoittavasta käyttäytymisestä. Apua on siis saatavilla”, Nordin painottaa.
Kommentit
Oma kommentti