Vihasi ensimmäistä kertaansa – palautti neitsyytensä leikkauksella!

Ensimmäisen seksikerran on täytynyt olla todella huono kokemus.

22-vuotias nainen väittää, että hänelle tehtiin kalvonkorjausleikkaus, koska hän haluaa harrastaa seksiä aivan kuin se olisi ensimmäinen kerta.

Hän on Julia Medeiros, kotoisin Miamista ja saanut jo aiemmin julkisuutta, koska hän on yhdennäköinen Kylie Jennerin kanssa.

Nainen sanoo maksaneensa leikkauksesta 10.000 dollaria.

Leikkauksessa otettiin ohut kudoskerros emättimen seinämästä, jotta kalvo saatiin uudelleen rakennettua. Leikkauksen avulla kalvo peittää osittain emättimen aukon.

Hän kertoo menettäneensä neitsyytensä 17-vuotiaana 30-vuotiaalle miehelle. Hän kertoo joutuneensa petetyksi luvaten avioliittoa ja lapsia suhteessa. Kun mies sai mitä halusi, ei mies pitänyt mitään lupauksistaan.

Asiasta ovat raportoineet New York Post ja Daily Star.

Lue myös:

Tässäkö sähköautoilun sudenkuoppa? ”Järjetöntä pitää 4 tunnin taukoja”

Tällainen on 24v. opettajatar – seksiä oppilaansa kanssa – kuka olisi uskonut viattoman oloisesta brunettesta!

Uuteen kotipaikkaan muuttaneella Tapani Kansalla erikoinen talon omistusjärjestely

Muistatko vielä Shania Twainin? – 57-vuotias poseeraa lähes nakuna

Tältä näyttää lapsiperheeseen tullut ukrainalainen pakolaisnainen, jonka vuoksi isä jätti kaiken! – kuvissa upeana

Yläosattomissa MM-finaalin suorassa lähetyksessä viuhahtaneen naisfanin kuva levisi mediassa

Mies hylkäsi avovaimonsa kotiin tulleen ukrainalaisen pakolaisen vuoksi – kaunis vaaleaverikkö!

Mautonta vai makeaa? – Qatarissa paljastellut MM-fani esitteli muotojaan finaaliottelussa

Thaimaalainen Nat riisuu ujostelematta – liitto miljonäärimiehen kanssa lisäsi julkisuutta

Hymy: Elli Haloo vaihtoi miestä!

Ups, tarpeilleen mennyt vaimo unohtui tien varteen – käveli 20km – arvaa suuttuiko?

Tässäkö maailman kuumin puuseppä – 19-vuotias Lauren valloittaa somessa

Näin säästät talouspaperia huomattavia määriä

Uskoisitko, että Paula on 60-vuotias? – kuin teinitytöksi photoshopattu

Heräätkö yöllä, etkä saa sen jälkeen unta? – Tässä vinkki lukijalta!

Upea ja uhkea Erika Vikman laski rintaliivinsä alas – muodot esillä

Seksistä oppilaansa kanssa syytettynä ollut opettajatar tarjoaa joogapalveluja – kuva julkaistu bikineissä!

10 hemaisevaa kuvaa ja videota Lidlin Laurasta – kaikkien aikojen kuumin kassaneiti!

Miesvangilla ”sopimaton suhde” kahden naisvartijan kanssa – hehkeistä naisvartijoista kuvat julki

Kaunis matematiikan opettajatar hehkeänä kuvissa: ”Tavoitteena olla tuottava”

Vinkki ”tosisäästäjälle” – vessanpönttö puhtaaksi kierrätyksellä – ja halpaa on!

Teksti: Hymyn toimitus

Kommentit

Oma kommentti