Tältä näyttää Barry Manilow syöpäleikkauksen jälkeen!

Musiikkia. Kuva: Unsplash.com

Barry Manilow on perunut ja siirtänyt useita vuoden 2026 kiertuepäiviä toipuessaan keuhkosyöpäleikkauksesta.

Lääkärit kertoivat hänelle hiljattain, että hänen keuhkonsa eivät ole vielä tarpeeksi vahvat täyteen 90 minuutin konserttiin, ja hän pystyy tällä hetkellä laulamaan vain muutaman kappaleen kerrallaan.

Vaikka hänen syöpänsä havaittiin varhaisessa vaiheessa ja hoidettiin onnistuneesti, hänen toipumisensa on kestänyt odotettua kauemmin, mikä pakottaa hänet olemaan levossa helmikuun maaliskuun puoliväliin saakka. Manilow kertoo keskittyvänsä voimien palautumiseen ja toivoo palaavansa konserttilavoille täysin parantuneena. Samalla hän kiittää fanejaan kärsivällisyydestä ja tuesta.

82-vuotias laulaja-lauluntekijän sairaus todettiin joulukuussa 2025. Syöpä oli varhaisvaiheessa ja se leikattiin, mutta toipuminen on vaatinut useiden kevään 2026 konserttien siirtämistä. Manilow on kertonut kuntoutuvansa hyvin, mutta joutunut lykkäämään esiintymisiä lääkärin määräyksestä.

Hänellä diagnosoitiin vasemmassa keuhkossa syöpäkasvain, joka leikattiin. Hänen ei tarvinnut jatkaa hoitoja sädehoitojaksoilla eikä sytostaattihoidoilla. Hänellä on ollut aiemmnkin terveyden kanssa ongelmia, sillä hänellä on todettu aiemmin myös kurkkkusyöpä.

Manilow on kertonut avoimesti tilanteestaan ja on toiveikas paluusta lavoille toipumisen jälkeen.

Jos kuva ei näy, katso tästä linkistä.

Teksti: jarikupiainen

Kommentit

Oma kommentti