Suomi, ikärasismin luvattu maa – IL: 59-vuotias Ile Jokinen hakenut 500 työpaikkaa – ei ainoatakaan kutsua!

RADIO NOVAN SYYSPRESSI, RADIOJUONTAJA ILE JOKINEN, 8.8.2012
© Pekka Mustonen/Kuvaryhmä/SKOY

Ile Jokinen oli yksi Suomen suosituimpia radiojuontajia. Sitä hän voisi olla edelleenkin. Mutta kaikesta päätellen työnantajien mukaan mies on vanha, ikäloppu ja työnantajat ajattelevat, että tuon ikäiselle ei ole enää käyttöä. Näin toimii suomalaiset yritykset ja työnantajat.

Jokinen on Iltalehden artikkelin mukaan hakenut 500 työpaikkaa, mutta ei ole saanut edes kutsua työhaastatteluun. Onhan tilanne aika hävettävä suomalaisen yritysmaailman ja työnantajien näkökulmasta.

– Olen hakenut ainakin 500 työpaikkaa. Ja ihan kaikkea konduktööristä Nokian kaupunginjohtajaksi, Jokinen kertoo Iltalehdelle.

– Okei, se kaupunginjohtajaksi hakeminen oli vähän tsoukki, mutta sieltä tuli asiallinen vastaus. Minulla juoksee maalaisjärki hyvin, joten ajattelin, että ottakaa riski, ottakaa Jokinen. Jos olisin haastatteluun päässyt, olisivat varmasti kysyneet, että oletko sä Jokinen ihan tosissasi, mutta olenhan mä, hän jatkaa Iltalehden julkaisemassa artikkelissa.

Jokinen luettelee iloisesti cv:tään. Hän ei siis ole katkera tilanteestaan.

– Cv:ni on ihan hyvä. Aika monessa sanomalehdessä olen työskennellyt, olen ollut perustamassa radioita, telkkarissa olen vääntänyt naamaani. Ymmärrän toki, että televisiossa suositaan nuorempia. Varmasti jokin lakikin kieltää tällaisen naaman näyttämisen, Jokinen nauraa.

Jokisella on yli 30 vuoden kokemus media-alan töistä. Silti töitä ei ole annettu.

– Toivon työnantajilta rohkeutta ja avarakatseisuutta. On paljon ihmisiä, joilla on kokemusta ja uusia näkökulmia. Minullakin voisi olla annettavaa.

Lähde: Iltalehti

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Ile Jokinen

Kommentit

Oma kommentti