Vilho Petteri Nenosen pitkä sotilasura on huikea ja vertaansa vaille maailman laajuisestikin. Vasta 13-vuotiaana poikasena hän lähti Haminaan Kadettikouluun. Sen jälkeen koko pitkä sotilasura olikin pelkkää nousukiitoa. Kenraali Nenonen kehitti armeijamme tykistöstä niin taitavan ja taisteluvalmiin, että itänaapurissamme oltiin ihmeissään.
Teksti: Mika Katajala, kuvat SA-kuva-arkisto
Kenttätykistöä pidetään sodissa tukiaselajina, etenkin jalkaväen sotilaiden keskuudessa. Talvi- ja jatkosodan aikana saatiin uskomattomia tuloksia aikaan juuri jalkaväen ja kenttätykistön saumattomalla yhteistyöllä. Tykistön osalta kenraali Vilho Petteri Nenonen oli tärkein avainhenkilö. Matemaattisena nerona hän kehitteli tykistölle aivan uusia menetelmiä, joita ei aikaisemmin ollut nähty koko maailmassa.
Varsin kuvaava tulevalle sotilasuralle oli jo pelkkä Vilho Petterin syntyminen Kuopiossa. Eläinlääkäri-isä Pekka Nenonenja vaimonsa Amalia ilmoittivat sanomalehdessä esikoisensa maailmaan tulosta näin: ”Meille on tiistaina 6.3.1883 syntynyt terve asevelvollinen!”
Haminan Kadettikoulussa Vilho kiinnostui yli kaiken tykistöstä ja haali siitä kaiken mahdollisen tiedon. Niinpä ”matikkanero” hyväksyttiin helposti opistotason Mihailin Tykistökouluun Pietariin.
Vuoden 1904 alussa Venäjä ja Japani alkoivat sotia. Aliluutnantiksi ylennetty Vilho kiiruhti Mantšuriaan elokuussa 1905 juuri, kun rauha solmittiin. Nuorukaisen ensimmäinen sota oli ollut hiuskarvan varassa.
Seuraavana vuonna oli vuorossa Mihailin Tykistöakatemia ja valmistuttuaan 26-vuotis Vilho Petteri ylennettiin alikapteeniksi. Sen jälkeen soturin tie vei hetkeksi komppaniapäälliköksi aina Vladivostokiin saakka.
Nuoren miehen maineikasta sotilasuraa kuvaa hyvin se, että vasta hieman yli kolmikymppisenä hänet ylennettiin korkeaan upseerin arvoon eli everstiluutnantiksi. Vastaava oli äärimmäisen harvinaista.
Sisällissotaan Suomeen
Vuonna 1916 Nenonen määrättiin Tallinnan tykistörykmentin komentajaksi. Siltä ajalta sotahistoriaan jäi tapaus, jossa Vilho Petteri sai kunnon selkäsaunan. Kaksi matruusia jätti tervehtimättä korkeaa esimiestään ja Nenonen huomautti kärkevästi asiasta. Matruusit hakkasivat esimiehensä kiväärinperillä tajuttomaksi ja edessä oli sairaalareissu. Sen jälkeen Nenonen anoi siirtoa rintamatehtäviin.
Toive toteutui, kun hänelle tuli kutsu Mannerheimin joukkoihin Suomeen syttyneen sisällissodan seurauksena. Kyseinen sota alkoi tammikuussa 1918 ja päättyi toukokuun puolivälissä.
Punakaartit ja valkoiset ottivat yhteen rajusti ja kansakunta oli jakautunut kahtia. Usein kävi niinkin, että ennen parhaat kaverukset huomasivatkin taistelevansa verisesti toisiaan vastaan. Sotaa kutsuttiin myös termeillä veljessota ja vapaussota, jälkimmäistä nimitystä käytti erityisesti sodan valkoinen osapuoli.
Ennen sisällissodan syttymistä Vilho Nenonen oli yrittänyt haalia tykkejä valkoisille muun muassa Norjasta, mutta kauppoja ei syntynyt. Tykkipulasta kertoo hyvin se, että kun helmikuun alussa 1918 taisteltiin Oulussa, niin Nenosella oli käytössään vain kaksi tykkiä, joista vain toinen oli ampumakelpoinen.
Mannerheim luotti Nenosen poikkeukselliseen kyvykkyyteen ja ylensi hänet everstiksi ja nimitti ensin Pietarsaaren tykistökoulun johtajaksi ja vähin erin aina Suomen armeijan tykistön tarkastajaksi saakka eli kyseisen aselajin korkeimpaan mahdolliseen tehtävään.
Nenonen pisti tuulemaan ja pian hän sai haalittua kasaan 58 tykkiä ja vielä Tampereen verisessä valtauksessa sotasaaliina 42 tykkiä. Viipurin valtaus toi kalustoon peräti yli 300 tykkiä lisää. Tällä tavalla itsenäisen Suomen tykistön perusta oli luotu ja se oli yksinomaan Vilho Petteri Nenosen ansiota.
Puolustusministeriksi
Vilho Nenonen ylennettiin vuonna 1923 kenraalimajuriksi ja hän työskenteli tykistön tarkastajana lähes yhtäjaksoisesti vuosina 1920–1937. Sinä aikana Nenosen avulla syntyivät Suomen tykistön ensimmäiset ohjesäännöt.
Suurta luottamusta osoitti myös se, että Nenonen toimi 1923–1924 puolisen vuotta Kyösti Kallion hallituksen puolustusministerinä ja sen jälkeen koko sotaväen päällikkönä 1924–1925. Viimeksi mainittu tehtävä jäi tosin lyhyehköksi, sillä Nenonen antoi julkisen ruotsinkielisiä upseereita koskeneen lausunnon. Sen jotkut suomalaismieliset katsoivat yleisen edun vastaiseksi lausunnon tasapuolisuudesta huolimatta. Niinpä Vilho Nenonen joutui eroamaan sotaväen päällikön tehtävästä.
Tykistön tarkastajana Nenonen teki runsaasti uudistuksia. Hän piti panssariaselajia vähäarvoisena ja oli sitä mieltä, että sen voisi lopettaa. Nenonen kutistikin hyökkäysvaunurykmentin ensin pataljoonan suuruiseksi ja lopulta vain hyökkäysvaunukomppaniaksi. Jalkaväen tulituki oli ”tykistögurulle” tärkeintä ja niinpä hän esimerkiksi tuotti Suomeen kranaatinheittimistön.
Talvisota syttyi marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 ja kesti seuraavan vuoden maaliskuun puolivälille. Kun talvisota oli ohi, koko maailma hämmästeli silmät ymmyrkäisinä, kuinka pieni ja sisukas Suomi saattoi säilyä itsenäisenä valtavaa puna-armeijan sotakoneistoa ja miesylivoimaa vastaan.
Talvisodassa kenraaliluutnantti Vilho Nenonen toimi Asesuunnittelukunnan päällikkönä. Tykeistä oli edelleen huutava pula. Joulukuun alussa 1939 Suomen armeijalla oli vaivaiset 444 tykkiä ja niistäkin vanhin malli oli vuodelta 1877. Nenonen sai ylipäälliköltä komennuksen lähteä Yhdysvaltoihin asehankintamatkalle.
Matka epäonnistui, sillä aseita ei voitu myydä sotaa käyvälle maalle. Kauppoja kyllä tehtiin, mutta tykit ja ampumatarvikkeet toimitettiin Suomeen vasta talvisodan päätyttyä. Tykkien ammuspulasta kertoo hyvin se, että talvisodan lopulla tykkien kranaattitarve oli päivässä 8000 kappaletta, mutta niitä kyettiin valmistamaan vain 2500 kappaletta.
Sotasaaliit auttoivat
Suomen ja Neuvostoliiton välirauha kesti reilun vuoden ja jatkosota syttyi juhannuksen maissa 1941 ja päättyi vasta syyskuun puolivälillä 1944.
Vilho Nenonen oli nimitetty jälleen tykistön tarkastajaksi syksyllä 1940. Kun jatkosota alkoi, Nenosella oli käytössään hieman yli 1000 tykkiä. Suomi menestyi uudelleen alkaneessa sodassa varsin hyvin ja hyökkäysvaihe eteni ripeästi Neuvostoliiton vanhan rajan yli.
Voimakas puna-armeija oli lievästi sanoen pulassa. Kiitos siitä lankesi jälleen kerran Suomen sodanjohdolle ja hyvin koulutetuille sotureillemme.
Tykkipulakin helpotti ikään kuin itsestään, sillä armeijamme sai hyökkäysvaiheen aikana runsaita sotasaaliita perääntyneeltä viholliselta. Kesään 1942 mennessä sotilaamme olivat vallanneet puna-armeijalta peräti 800 tykkiä ja Saksalta ostettiin mittava määrä Ranskalta vallattua tykistöä. Lokakuun alussa 1941 marsalkka Mannerheim muisti jälleen luottokenraaliaan ja ylensi hänet kenraalimajurin arvosta tykistönkenraaliksi.
Nimitys ritariksi
Kesällä 1944 käytiin Suomen itsenäisyyden kannalta ratkaisevat taistelut Karjalan kannaksella. Vihollisen massiivinen suurhyökkäys vyöryi voimalla. Jatkosodan alkuun verrattuna Suomen tykistö oli laadultaan ja määrältään aivan toista luokka.
Armeijamme tykistön vahvuus oli noin 50 000 soturia ja tykkien kokonaismäärä oli huipussaan, tosin itäisellä naapurilla niitäkin paljon enemmän. Yksi sodan ratkaisutaistelu käytiin Tali-Ihantalassa heinäkuun alussa 1944. Se kesti viikon ja tykistömme keskitti seitsemän neliökilometrin painopistealueelle peräti 250 tykin rajun tulen. Sotahistoriassa on todettu, että vastaava ei ollut siihen mennessä muualla maailmassa tapahtunut.
Marsalkka Mannerheim nimitti jatkosodan aikana tai heti sen jälkeen 191 Mannerheim-ristin ritaria. Kyseessä oli jatkosodan korkein mahdollinen kunniamerkki. Tykistökenraali Nenosen ristin numero on 184. Ylipäällikkö luovutti sen Suomen tykistön isälle tammikuun alussa 1945.
Nenosen ansioita sodissamme turha yrittää yksityiskohtaisesti listata. Yksi tärkeimmistä oli hänen kehittämänsä tykistön liikkuva tulenjohto. Hankalasti ja hitaasti liikuteltava tykistö pysyi paikallaan, mutta tulenjohto seurasi hyökkääviä jalkaväkimiehiä. Nenonen keksi vielä tulenjohtokortin, mikä helpotti ja nopeutti tulenjohtajien toimintaa aivan oleellisesti.
Kenraali Vilho Petteri Nenonen anoi eroa virastaan talvella 1947. Samana vuonna jo eläköidyttyään Suomen tykistön suurmies teki vielä yhden palveluksen tuleville tykkimiehille julkaistessaan Kenttätykistön ampumaohjesäännön.
Helmikuisena aamuna vuonna 1960 tykistönkenraali Nenosen taloudenhoitajan ei saanut tuttua vastausta hyvän huomenen toivotukseensa. Kenraali oli yöllä siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Vilho Petteri Nenonen haudattiin sotilaallisin kunnianosoituksin ja Suomen valtion kustannuksella Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.
Kommentit
Oma kommentti