Henna Kalinainen sai ruoka-apua – ”Varmaan 14 pakettia naudan jauhelihaa, pippuripihvejä seitsemän pakettia…”

Henna Kalinainen on avautunut perheensä viime vuonna alkaneista talousongelmista. Hennan mukaan ne ovat paranemaan päin, mutta heidän ystävät tietävät tilanteesta.

”Olen sitten pyytänyt välillä, että jos on tällaisia hävikkikasseja, niin voin ottaa niitä. Nyt kaverini toi meille ”vähän” äsken ruokaa, koska heillä on kauppa kumppanin kanssa. Saimme siis neljä kassillista ruokaa. Tämä on ihan tajuton määrä”, Henna iloitsee Facebookin tarinoihin jakamassaan päivityksessä.

Henna on levittänyt ruokapöydälle saamansa ruokapaketit ja niistä pöytä on täyttynyt äärilaitoja myöten.

Varmaan 14 pakettia naudan jauhelihaa, tälle päiväykselle. Nää menee pakkaseen tietysti. Pippuripihvejä seitsemän pakettia. Leipää viisi. Sitten saimme kaksi kahvipakettia. Sitten on valmisruokaa, joista osan voi pakastaa ja osan ei. Nää pitää vetää nassuun. Sitten on cesarsalaattia, savulohisandwitch, ja sitten on tonnikala(sandwitch). Ja sitten on vielä Kung po kanaa, szechuan beef, paistettua riisiä kanalla ja vielä kevätkääryleet.

Henna kirjoittaa, että miehellä riittää noista syömistä vähän aikaa.

”Sillä aikaa, kun syön näitä ihania kalori.fi ruokia, tulen kertomaan näistä lisää.”

Henna on julkaissut kuvan, jossa on osa heidän saamastaan ruoka-avusta pakastettu. Jääkaapin pakasteosa on tupaten täynnä jauhlihaa ja muita ruokia.

Lopuksi Henna kirjoittaa: Haluan vielä tarkentaa, että he auttavat yleensä vähävaraisia perheitä ja me ei olla vähävaraisia, vaan meillä on vähän olosuhteiden pakosta nyt suuret menot. Mutta hävikkiä syntyy silti paljon ja pelastettiin nää nyt. Lihankulutus on muun muassa laskenut ja hävikkiä syntyy helposti. Meillä mahtuu kerran puoleen vuoteen tällainen apu pakkaseen.

Lue myös:

Tältä näyttää nykyisin kaikkien aikojen kuumin kassaneiti – Lidlin Laura!

Näin Jari Sillanpää on muuttunut! – Julkisuusmylly kuvien kautta!

Heli Palsanmäki kertoo uutisen: ”Arvatkaas mitä pojat? Mä sain Neloselta viestin”

Katso kuva kuinka onnellinen Sanna Marin on rakkaansa vieressä! – Lukijan kuva!

Tässä syy miksi Göran Stubb ja presidentinvaalit voittaneen Alexander Stubbin ”äitipuoli” eivät ole menneet naimisiin!

Jari Litmasen Ly-vaimo on näyttävän kaunis! – Poseeraa myös bikineissä!

Tuomas Enbuske vastaa syytöksiin: ”Mä olin sairas”

Tällaisen komistuksen kanssa Mikael Granlundista eronnut Emmi Granlund viihtyy!Lentoemännillä on istumiseen liittyvä erikoinen tapa koneen noustessa ilmaan – tiesitkö miksi?

Näin syntyi Jutta Urpilaisen verkkosukkakohu! – Tekijät kertovat!

Näin Alexander Stubbin Göran-isä kommentoi poikansa pyrkimistä presidentiksi!

Oho! Yhä kiloja lisää? Jari Sillanpää uudessa kuvassa – Olavi Virta -ilmiö!

Tekoälyn luoma seksikäs malli tuottaa yli 10.000 euroa kuukaudessa – hän ei ole todellinen! – Katso upeat kuvat!

Alanyassa erikoiset asuntokuviot: Turistit ostivat ylihinnalla Venäjän hyökkäyssodan alettua ja nyt myydään halvalla!

Tuure Boeliuksen sisko rohkeissa kuvissa!

HS julkaisi Aku Hirviniemen seksiviestit – laittoi maksumuurin taakse – some kommentoi!

Oletko keittänyt aina riisin väärin? Jamie Oliver neuvoo satavarman kikan miten tulee ilmavaa ja kuohkeaa!

Yhä useammat suomalaiset matkustavat Turkkiin hammaslääkäriin ja muille terveysmatkoille! – Tässä yksi tarina!

Näin mielikuva muuttui Sanna Marinista! – Poliitikosta Instagram-tähdeksi!

Tällainen on Sanna Marinin kampaajakullan ammatti oikeasti – ihan eri maailmasta kuin Sannan!

Alina Voronkova esittelee vammoja kehossaan!

Seiska: Sanna Marin ja kampaajakulta kävelivät Erottajalla käsi kädessä!

HYMY: Matti Nykänen tapasi Mervin salaa ennen kuolemaansa!

Jäähyväiset aseille -laulajan 40v. sitten kadonnut ja taannoin löytynyt studioäänite vietiin prässäämöön – julkaistaan Lp!

HYMY: Näyttelijä Mikko Kivisellä salattu avioero!

Lyhyessä ajassa 2 täysin vastakkaista videota Sanna Marinilta – toisessa paljaat reidet, toisessa päästä varpaisiin peitettynä!

Erika Vikman jälleen syntisissä kuvissa – ja mitäs siinä kädessä oikein puristetaankaan!

Tauskin ja Henna Peltosen ”viralliset” hääkuvat ovat rakkautta täynnä!

Opiskelija tuomittiin vuodeksi Dubain vankilaan koskettuaan lentokenttävirkailijaa käsivarresta!

Erikoinen hieronta jo yleistä Suomessa! – Käsitellään myös intiimialueet!

Lastenohjelmien juontajaa kehotettiin esiintymään ilman rintaliivejä, jotta isät viihtyvät television ääressä!

Näin sujuu Karita Tykän firmalla!

Näin paino tippui 10 kg neljässä kuukaudessa! – Mies kertoo kuinka onnistui: ”1-2 kertaa viikossa otin saunassa jopa pienen oluen”

Tekoäly ennustaa: Tältä Elvis Presley näyttäisi, jos eläisi – kuvalinkki!

Kaikkien aikojen kuumin kassaneiti, Lidlin Laura shortseissa sekä vaalean punaisen juoman ääressä!

Pettävä vaimo jäi kiinni Google Mapsissa! – Kuvalinkki!

Näin Sanna Marin on muuttunut – katso kuvavertailu vuosien saatossa!

Pekka Poudan perheeseen suloinen koira – katso!

Ukrainasta kotoisin oleva Miss Helsinki -kisaaja Hanna Salko: ”Rakastuin tähän ihanaan maahan”

Playboy-äiti Kirsi Rissanen uusissa, upeissa kuvissa – katso!

Flegmaattinen vartija jätti olutvarkaan ilman rangaistusta Lidlissä Helsingissä!

Jouni Hynyseltä uusi aluevaltaus! Tekevät sen vaimon kanssa yhdessä!

Tiina Jylhä aloitti OnlyFansissa!

Piritta Hagman vetäisi farkut auki – no, kyllähän kelpaa katsella! – ”Ei muuta motiivia tai syytä, kun että pidin tästä…”

MS-taudistaan avoimesti kertoneelta Kim Sainiolta koskettava viesti pyörätuolissa: ”Keho on kahleis…”

Nyt on kuumaa ja sensuellia -suomalainen uhkea televisiojuontaja poseeraa alastomana vaahtokylvyssä!

Tällainen on Anna Abreun firman liikevoitto!

Kesäloma alkoi – matematiikan opettajatar veti seksikästä ylleen ja vaihtoi vapaalle!

Tapio Suominen kertoo olevansa psykiatrisella osastolla sähköhoidossa: ”Saan sähköä 3 x vko”

Renny ja Johanna Harlin: ”Voimme iloksemme vihdoin paljastaa…”

Sampo Kaulanen innostui tekemään klapeja – painoi yli 14 tuntia yhteen menoon!

Sabina Särkkä kommentoi Sanna Marinin bilekohua ensimmäistä kertaa IS:ssä: ”Kyllä siinä yöunet menivät”

Sanna Marinin ja Markus Räikkösen ero! – Harva liitto kestää valtavat paineet – tässäkö syy eroon?

Sini Ariellin OnlyFans -kuvia vuoti julkisuuteen – katso!

Nyt menee lujaa! – Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila ja Uutisankkuri Matti Rönkä tanssivat Käärijän Cha cha Chaa!

Sanna Marin ja Markus Räikkönen juhlivat yhdessä!

Maailman seksikkäin golfaaja riisui uikkareihin – esitteli uhkeat muotonsa lähes 4 miljoonalle!

Näin upeaksi kaunottareksi on kasvanut Mika ja Erja Häkkisen Aina-tytär!

Tommy Fränti esittelee uuden naisystävänsä! – Kaunis!

Tältä näyttää yli 50 kiloa laihtunut Jethro Rostedt!

Maailman kuumin jalkapallotuomari villiintyi! – uudet rohkeat ja seksikkään paljastavat bikinikuvat!

Suomalainen naisartisti esitteli uuden laulunsa yläosattomissa!

Kaikkien aikojen kuumin kassaneiti, Lidlin Laura lähti lomalle Thaimaan Phuketiin!

Ihan on tullut isäänsä – Renny Harlin ja pikku Coco ihastuttavat yhteiskuvassa!

Näinkin päin: 25-vuotias mies naimisissa 62-vuotiaan naisen kanssa! – ”…en vaihtaisi mihinkään…”

Sampo Kaulanen luopui kyläkaupasta ja otti uuden urakan – taisi olla vähän liikaa luvattu!

Sanna Marinin mies Markus Räikkönen tyylikkäänä somessa: ”Onko kuvan ottanut vaimo vai…”

Tältä näyttävät nyt upeat leidit Paula Koivuniemi, Marion Rung, Pirkko Mannola ja Raili Hulkkonen!

Aviomiehellä salasuhde toisen naisen kanssa – petetty vaimo: ”Parasta mitä on tapahtunut” – kuvat

Tältä näyttää Miss Thaimaa 2023! – Thaimaassa Chonnikarn Supittayaporn on Miss Thaimaa 2566!

Tanssiin.fi: Paula Koivuniemelle taiteilijaeläke – katso myös miltä Paula näyttää nyt!

Marion Rungista eronnut Kalle Munck meni naimisiin! – Tuore vaimo: ”Avioliitto ei pakollinen juttu”

Selvisi täpärästi, kun benjiköysi katkesi: ”Avasin silmäni ja olin veden ympäröimänä” – katso video!

Hän on maailman seksikkäin golfaaja! – Valloittaa miljoonat fanit – kuva myös bikineissä!

Oletko jo nähnyt? – tältä näyttää poppari Alman tyttöystävä – kaunis!

Tältä Johanna Tukiainen näytti nuorena – poseerasi myös rohkeassa kuvassa Hymylle!

Opettajatar, joka erotettiin OnlyFansissa työskentelemisen vuoksi – julkaisi lukuisia rohkeita kuvia!

”Aikuinen nainen” – tältä Paula Koivuniemi näyttää nyt!

Nukutko huonosti? – nämä ovat vaaratekijät!

Tuottaako valkosipulin kuoriminen ongelmia – näin teet sen sekunneissa

Teksti: jarikupiainen
Avainsanat: Henna Kalinainen

Kommentit

Oma kommentti